Olipa hauska työpäivä!

Milloin olet viimeksi saapunut töistä kotiin hyväntuulisena ja hihkunut innosta, että olipa hauska työpäivä? Kuva, jonka usein muksuille välitämme, on usein ihan päinvastainen. Työt väsyttävät, ahdistavat, stressaavat ja kyllästyttävät. Laskemme päiviä seuraavaan lomaan ja unelmoidaan keski-ikäisinä jo eläkevuosien vapaudesta. 

Tänään ja kaikkina muinakin päivinä uudessa työpaikassani on ollut hauska työpäivä! Nyt tulee neljä kuukautta täyteen ja joka päivä on ollut ihan mahtava päivä. Vaikka aamulla väsyttää, niin töihin päästessä hymy tulee kasvoille. Päivääkään en vaihtaisi pois.

Pääsiäiskoristelua työpaikan tiloihin

 

Tänään koko päivä koristeltiin työpaikan tiloja. Aloitettiin aamu askartelemalla kukka-asetelmia ruokailutiloihin, aulaan, eteiseen ja ympäri toimitiloja. Siinä menikin sitten koko päivä touhutessa. Pääsiäisaiheista rekvisiittaakin löytyi hyvin. Vuosien varrella asiakkaiden ja meidän pajaohjaajien tekemiä erilaisia taideteoksia. 




Koristeista löytyi ihania huovutettuja pupuja, kangas pupuja, taikataikina linnunmunia, tipuja, kransseja, huovutettu noita ja kissa ym. mahtavaa. Kukiksi valittiin helmililjoja, krookuksia ja narsisseja, eli perus pääsiäiskukkia. Mukaan otettiin vielä vähän pajunoksia, heinää, kiviä ja oksia. Kuvissa korokkeella oleva kukkaruukku on tehty sokeriliemestä ja vessapaperista. Kaikkea kivaa sitä saa aikaiseksi mitä eriskummallisista aineksista :)


Nyt vietetään viikonloppu kauniissa keväisessä auringonpaisteessa ulkoillen ja....

...innolla taas maanantaina töihin!


(julkaistu edellisessä blogipalvelussani (16.3.2018))

Kommentit